Terveyspankki

Suomen Tanskalais-ruotsalaiset pihakoirat ry:n terveyspankkiin kerätään tietoa sellaisista sairauksista ja terveysongelmista, joita ei tallenneta Kennelliiton KoiraNettiin. Tällaisia ovat esimerkiksi hammaspuutokset, purentaviat, legg perthes, toistuvat tulehdukset, allergiat ja immunologiset sairaudet. 

KoiraNet-jalostustietojärjestelmään tallennetaan mm. lonkka- ja kyynärlausunnot ja polvi- ja silmätarkastustulokset.

Terveyspankin tarkoitus on auttaa kasvattajia ja pennunostajia löytämään tietoa sairastuneista koirista. Yhdistys haluaa auttaa kasvattajia tiedon keräämisessä jalostusvalintoja varten. Koiran sairaus ei kosketa ainoastaan koiran omistajaa ja koiraa itseään, vaan myös koiran sisaruksia ja kasvattajan kasvatustyötä jatkossa. Pennunostajat saavat terveyspankin avulla lisätietoa kasvattajan suunnitteleman yhdistelmän suvusta.

Koirilla ei ole yksityisyyden suojaa ja niiden terveystiedot ovat julkisia. Terveyspankkiin voi ilmoittaa tietoja koiran omistaja ja koiran kasvattaja. Tiedon jakaminen auttaa kaikkia.